tiistai 21. lokakuuta 2014

Keittokirjojen aateliaa

Mulla on meleko monta erilaista keittokirjaa. Iso osa niistä on selailukäytössä ja/tai ostettu ihan vaan siksi, että ne on ollu jotenki erikoisia. Yks on kuitenki yli muiden ja se on tämä:


Isä on sitonu tuon kirjan joskus opiskellessaan ja mulla se seiso hyllyssä monta vuotta oottamassa arvoistaan käyttökohetta. Vuonna 2005 se kohe löyty. Siitä tuli meikän reseptikirja. Reseptejä löytyy reilu sata ja tyhjiä sivuja on ennään kymmenisen. Ehottomasti eniten käytetty meikän keittokirjoista ja parasta on se, että saan yhistää askartelun ja kokkaamisen. Osumaahan tuo on ottanu, niin sisältä ku ulukoaki. Kannessa muun muassa kisuystäväiseni Sakarin spurttijälet. Ajattelin avata kirjan ekkaa kertaa suurelle yleisölle ja esitellä vähän parraita paloja.

Ensimmäisen kirjatun reseptin valamistusosio. Suurpiirteisyyttä havaittavissa jo lähtöviivoilla.

Yhestä välistä löytyy muumioitunutta sokeria.

Toisesta ketsuppia? Tomaattipyrettä? Verta? 

Määreitä on monenlaisia.

Kysseinen resepti ei sitte vissiin osottautunukkaan erityisen hyväksi. 

Kerran tein ihan oikiasti tuommosia ss:n muotosia ässiä ja mulla nauratti niin hirviästi, että vein kouluun kavereillekki maisteltavaksi.

Jäläkiviisaus paras viisaus. Vastaavanlaisia jäläkeen päin tehtyjä huomautuksia on kirja täynnä.

Muutamia reseptejä on otettu suoraan talteen jostaki, testaamatta niitä kuitenkaan ensin. Sittemmin oon ottanu periaatteen, että jos en tiiä että resepti toimii ja on hyvä, sitä ei kirjaan pistetä. Tästä syystä mulla on nuita reseptileikkeitä irtona tallessa satoja.

Tämä on vaan tosi hyvä resepti. Hyvän pannacotan sallaisuus piilee siinä, että ei pistä siihen yhtään sitä maitoa mitä ylleensä käsketään. Hyvä nyrkkisääntö on, että kaiken voi ja kannattaa korvata kermalla.

Puolukat jäisenä on kans söpöjä.





Tämäki on vaan hyvä resepti. Maku on hyvin lähellä perinteistä simmaa, mutta tietenki tämä on happosempaa ja semmosta...miten sen sannois...pinnallista? Ei oo sitä ässehtimisen tuottamaa täyteläistä makua. Ajjaa kuitenki asiansa helevetin hyvin.

Meikällä sattuu tämänhetkisessä kodissa olemaan käytössä pelekästään tuommonen pikkunen uuni ja kaks paistolevyä. Joittenki leipomuksien kans on sitte pitäny siitä syystä soveltaa. Uuni on saanu lempinimen luuseriuuni, koska sinne ei mahu ees oikia piirakkavuoka. Oikiasti tykkään tuosta hellasta. Se on tosi symppis ja aivan mainiosti on riittäny meikän tolijailuihin. 

On mulla hakemistoki, mutta se on lähinnä suuntaa-antava. Esim sivulla 58 ei todellakkaan oo juustokakun ohojetta, vaan lohiwokkia. Todellisuuessa sivu "58" on sivulla 48, mutta myös sivu "59" on sivulla 48.

Kirjasta löytyy myös note to self -osio, joka sisältää tärkiää nippelitietoa.


Usseimmat ohojeet on hyvinki summittaisia niin määrissä, menetelmissä ku ajoissaki. Ymmärrän ne ite ja se riittää. Monet reseptit on kirjotettu niin kryptisellä käsialalla, että siihenki vois huonosilimäsempi kaivata tulukkia.
Oikiasti monet näistä ei edes tarvis tuota valamistusosiota. Pelekät ainekset riittäis.

Kerran jos toisenki olen unohtanu. 


2 kommenttia:

  1. Ehkä siistein reseptivihko jota olen päässyt vilkuilemaan. :D Tulipa mieleen että kirjoitettiin myös äidin reseptivihkoon yhden testatun ohjeen päälle isoilla kirjaimilla "Pahaa, älä tee!!!" kun siitä tuli niin jäätävää mössöä. Pitänee ottaa käyttöön myös omaan reseptivihkoon nuo tarkentavat kommentit. :P

    VastaaPoista
  2. Oi voi kiitos! Oon itekki nykyään hullun ylypiä tuosta. Ennen harmitti ku oli niin epäselvä, mutta nyt ossaan arvostaa ku geneerisiä mälsiä keittokirjoja on maailma täys.

    VastaaPoista