keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Sekalaista

Nyt sitte tullee sitä kuvamateriaalia. Sain yhen mekon tuossa tehtyä niin samoilla vauheilla sain muokattua kasan kuvia. Ne ei liity mitenkään toisiinsa, ne ei oo kovin hyviä, eikä se kohdekkaan välttämättä oo mitenkään kovin relevantti. Mutta ainaki oon teheny nää kaikki ite!

Ekaksi mekko

Muokkailin niin, että mekon värit näkkyy oikein. Kerranki silitin valamiin tuotteen, mutta näköjään aivan päin helevettiä.
Sain synttärilahjaksi semmosen äärimmäisen tiukan ompelukirjan, missä kerrotaan KAIKKI ja vielä kuvien kera että pöliäki tajuaa. Siitä rohkaistuneena päätin tehä mekon jossa on olkaimet. Tähän asti hihat ja lahkeet on ollu ehoton ei, koska en vaan oo viittiny opetella. Ei tässäkään nyt siis hihoja ole, mutta kuitenki kaksi kappaletta miltei symmetrisiä olkaimia. Mikä on kaks kappaletta enemmän symmetrisiä olkaimia, ku mitä oon koskaan ennen jaksanu ähertää. Vielä aivan erityiserityisen tästä mekosta tekkee se, että meikä teki tähän kaavat. Jep, ihan oikiat kaavat. Ihan ite. Ai mitenkö? NO HUONOSTI. Voi vittu etten sano saatana. Aivan hirviää. Ihan turhat kaavat ku ei ne ollu lähellekkään oikian kokoset. Yritin kuitenki ja nyt ku tuo mekko on valmis, niin saan siitä jonkulaiset kaavat ainaki nuille isoille palasille. Ekkaa kertaa myös kokkeilin pistää tukikangasta reunoihin ja eijjuma ei ne ompelijat paskaa puhuneet, hyvähän siitä tuli. Ei kipristele se kangas niin hirviästi ku vaan jaksaa näpertää sen tukikankaan kaveriksi siihe. Aivan hirviää seki. Ainiin ja vielä seki, että ekkaa kertaa pistin vetoketjun keskelle saumaa. Ollu kyllä yhtä neitsyyen menetystä koko rojekti. Ihan hyvä tuosta meikästä tuli nuin niinku ensimmäiseksi yritykseksi. Ainuastaan tuossa yläosan istuvuuessa on vielä pientä häikkää, mutta on se jo kovasti sinne päin.

Tässä meikä edustaa hiasen kans. Hiase on ihana.


Sitte muihin aiheisiin

Tein parille tyynylle pääliset ku ne edelliset oli rumat. Ja koska kangaslaatikko ei mahu kiinni.

Monesti alan tekkeen ruokaa siltä pohojalta mitä on menossa vanahaksi. Tällä kertaa meikällä oli kaks kuivahtanukka croissanttia ja koska en halunnu heittää sitä pikkusen vajjaata 80 senttiä roskiin, piti keksiä jotaki. Leivitettyä possua siis. 5/5 vaikka en oo ennen teheny. Pistän vaikka loppuun reseptit jos joku haluaa.

Tämä idea löyty pinterestistä (joo, meikä ihan oikiasti teki jotaki sieltä, enkä vaan kattonu kuvia). Todella nannaa. Todella halapaa. Todella heleppoa. Todella epäterveellistä. Pistän siis reseptin.

Nämä aarteet löyty kontista hintaan 1 euro. Siinä on siis nivaska kaavoja. Ei välttämättä ihan tuoreinta muotia, mutta näissä on tosi hyviä isoja papereita! Eurolla en sais mistään nuin palio isoa paperia. 

Sain synttärilahjaksi myös hamahelmiä. 10000 kappaletta. 

Muistaakseni joulun alla/jäläkeen puhuin, että pistän kuvia niistä pakettikorteista mitä oon teheny. No nyt meikä pistää. Tein muistaakseni neliää eri väriä, mutta en oo saanu kässiini niitä kahta muuta. Tosi kivoja ja heleppoja, vois tehä ens jouluna samallaisia.



Sonera lahajotti mulle viis joulupostimerkkiä, niin askartelin viielle onnekkaalle ihan joulukortinki. Enkä muistanu ottaa kuvia, vaikka tuli tosi hienoja. Tämän spottasin mummilasta sentään.

Muistaakseni pienemmän pikkuvelin synttärijuhulista. Aivan tavallinen tylsä kakku. 

Samoihin kemuihin tein taas kokeellisia kakkuja. Etummainen on dominojuustokakku. Ihan jees, vähän liian jotaki. Ehkä liian makia tai rasvanen. En oo vielä päättäny. Ehottomasti jatkojalostukseen. Takana taas ihan paska suklaakakku. En tiiä mikä siinä on niin vaikiaa, mutta jatkan yrittämistä niin kauan että saan ees kelevollisen suklaakakun tehtyä.

Tämä muhkea neito tässä sen sijaan on nimeltään sitruunamakenkipiiras. Tai torttu, koska se on hauskempi sana. Ihan vitun hyvvää voi jeesus. Ei voi muuta sanoa. 

Tää on vaan joku kasvispiiras. En muista muuta ku että täytteessä oli soijaa ja pohjassa kaurahiutaleita. En tiiä miksi tämäki on pitäny kuvata.
Jämäkeksit. Jämäisyys on se punanen lanka meikän tekemisissä. Ei pelekästään ruuassa ja ompelussa, vaan kaikessa muussaki :D Toiset sannoo sitä kierrättämiseksi, säästeliäisyydeksi tai laiskuueksi, mutta jämäsyys kuvvaa ehkä parhaiten. Jämäkeksejä tullee tehtyä aika monesti, koska pikkupossun (meikän) on saatava tasasin väliajoin nannaa. Pistän ehkä reseptin jos mulla on se. Älyttömän hyviä ja mureita keksejä näistä tuli, tuurilla.
Sitte taas paluu todellisuuteen. Atrian mikrolätty jonka välissä on jämiä. Tämän kurneen reseptiikasta kaiken kunnian saa kyllä mister poikaystävä. Ei ois omat aivonystyrät osannukkaan tämmöstä herkkua keksiä.

 Reseptit

Leivitetty possu 3kpl

3 possun ulukofilesiipaletta
1 kuiva croissantti
0,5 dl vehnäjauhoja
1 muna
palio öljyä
mausteita

- Anna possujen lämmetä pöyvällä. Piekse sillä aikaa kroissantti ihan pärreiksi ja siivilöi matalalle lautaselle se muhu.
- Pistä myös muna ja jauhot omille matalille lautasilleen. Riko se munan rakenne. Laita jauhojen sekkaan jottain mausteita, suolaa nyt ainaki.
- Piekse possut noin kaksinkertasiksi. Semmosiksi ohhuiksi leikkeiksi. Kuivaa leikkeet. Hierase vähän (tai palio, ihan mite tahot) suolaa pintoihin.
-Pyöräytä leikkeet eka jauhossa, sitte munassa ja sitte croissanttimurussa. Paista keskilämmöllä semmone viitisen minuuttia.

Panerointi pallaa tosi heleposti niin pittää olla sen lämmön kans skarppina. Sitte jos ei oo montaa pannua käytössä, niin kannattaa heittää valamiit leikkeet uuniin pysymään lämpimänä. Joku 100 astetta on ihan hyvä.

Kanelirullat 8kpl

8 siivua vaaliaa paahtoleipää (Lidlissä on just sopivaa semmosta minkä reunat ei oo pyöristetty.)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl tomusokeria
0,5 dl sokeria
1 rkl kanelia
noin desi sulaa rasvaa

- Pistä uuni lämpiään 175 asteeseen.
- Leikkaa leivistä reunat jos haluat ja kauli ne leivät ihan ohhuiksi.
- Sulata rasva. Sekota kanelisokeri ja pistä matalalle lautaselle.
- Sekota tuorejuusto ja tomusokeri. Lätki leipien päälle sopivasti ja rullaa leivät kiinni.
- Sudi leivät rasvalla, tai dippaa siellä (sillon tarvii ehkä enempi rasvaa). Pyörittele kanelisokerissa ja pistä pellille ja uuniin. Noin vartti on hyvä.

Sitruunamarenkipiiras

Pohja                                        

3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
175 g voita tai margariinia

Täyte

2 dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
1,5 dl vettä
1 dl sitruunamehua (2 sitruunaa)
5 keltuaista
50 g voita tai margariinia

Marenki

5 valkuaista
1,5 dl sokeria

- Pistä uuni lämpiään 200 asteeseen.
- Sekota jauhot ja sokeri ja nypi sekasin pehemiän rasvan kans. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Töki pohjaan haarukalla reikiä. Siihen vuoan pohjalle kannattaa pistää leivinpaperi, niin saa heleposti nostettua lautaselle sen hässäkän.
- Paista noin 10 min.
- Mittaa kattilaan muut täytteen aineet paitti keltuainen ja rasva. Sekota täysiä.
- Pistä keltuaiset ja rasvaki sekkaan. Kuumenna koko ajan vispilällä sekottaen niin kauan että kiehahtaa. Nosta pois levyltä ja jäähytä jonku verran. Pistä pohjan päälle.
- Vatkaa valkuaiset kovaksi ja lisää sokeri vähitellen. Vatkaa niin perkeleesti että sen kipon voi kääntää ylösalasin iliman että tullee sotkua.
- Levittele marenki piirakan päälle sillee aaltoilevasti kivasti nätisti. Paista 150-175 asteessa noin 20 min. Kaikki riippuu sun uunista. Marenki saa ruskistua, muttei pallaa.

Jämäkeksit

125g voita
n. 1,5 dl tomusokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

- Uuni 150 asteeseen.
- Vatkaa pehemiä voi ja sokeri vaahoksi. Sekota kaikki kuivat ensin keskenään ja sitte munavaahtoon.
- Pistä pellille semmosia ruokalusikallisia. Paista 8 min.

Pähkinäsuklaalevite päällä 5/5. Veikkaisin, että ois aika jumalaista jos dippaa suklaaseen ja kookoshiutaleisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti